Kyläläisten runoja
Enkelini
Nyt kerron ystävä sullekin
olen nähnyt jouluenkelin.
En voi sitä muuksi sanoakaan
niin kaunis oli hän matkallaan.
Mummo istui hiljaa tuolissaan,
kun enkeli ilmestyi ikkunaan.
Pappa tule joutuin katsomaan,
mummo kuiskaa hiljaa vaan.
Siinä yhdessä sitä katsottiin,
nousi mainen ymmärrys taivaisiin.
Sen uskoa täytyy kun siipensä näin,
niin valkeat kauniit se usko vain.
Pappa kiiruhti joutuin ikkunan luo
mikä ihmeinen lintu onkaan tuo.
Kaikki jo nukkuu, ihan pimeä on,
eksyksissäkö lie tuo onneton.
Siinä hetken yhdessä mietittiin,
sitten mummo vasta huomasikin.
Sehän on taivaan enkeli,
mitähän se meille viestitti.
Alkoi uusi vuosi,
niin paljon se mukanaan meille toi,
että ei sitä kaikkea kertoa voi.
Yksi vain on muistoista rakkahin,
lähti vanhus luotamme ijäksi.
Se oli joulu hänelle viimeinen,
hän on nyt luona enkelin.
Rauni Olli
Sähköloukku
Kirjoittanut Venla Lilja.
Teksti sopii Ukko Nooa musiikin säveliin.
Sähköloukku, sähköloukku mieliin kangastaa.
Eljas Jussin Saima, siitä puhuu aina.
Miten kumman, miten kumman kylähän sen saa.
Viisaat päät ne, viisaat päät ne yhteen painaltuu.
Tuumii tovin Elli, et yli meni velli.
Toverinsa Helmin kanssa hymyyn käypi suu.
Nytpä ratkes, nytpä ratkes asiamme tää.
Kylän kesken järjestyypi menoerä tää.
Kerää aineet Selma, sekä Jaakon Senja,
apureinaan tyttäriä käyttää rohkeaan.
Iikan Kallen tupa täyttyy vinhaan vikkelään.
Kaalit, lantut, porkkainaiset täyttää nurkat nää.
Konstikos on keittää, suola sekaan heittää.
Jopas näistä aineksista sopat keitättää.
Pyhä kaalipäivällisten viimein selviää.
Lippuja on ennakolta myöty yhtenään.
Paistaa silmä kokkein, Hilja kaikkein rohkein.
Uskaltaapi ylvästellä, hyvin mennöö kaik.
Kesken kaiken tupaan törmää Heikin Lempi tää.
Tytöt pärnät pohjaan keittää, eikä kukaan nää.
Elsa nyysää ensin, eessä nisulenkin.
Totisesti tästä lähden selvää ottamaan.
Ketkä siellä ylimmäisnä pöytiin pullistaa.
Ne on meidän Herra miehet, eivät jää vain taa.
Ensin pitää ottaa tuota kaalisoppaa.
Siellä istuu armaat miehet eukko rinnallaan.
Alas painuu keittokullat varsin sukkelaan.
Hulda kaljat jakaa soman pöydän takaa.
Silmät vilkuu lisää lisää, kyllä riittää tää.
Huuliansa nuolten palaa kotiin joukko tää.
Nälkästä ei tämä ilta kylässämme nää.
Viimein söivät lapset, äidin valkohapset.
Näin se selvis loukkujuttu kertakaikkiaan.
Yö jo saapuu Hautalassa Lyyti räknäilee.
Rahojansa laatikossa hiljaa näppäilee.
Siel´ on akkain pankki, joka markat hankkii.
Lukko kiertyy Lyyti nukkuu päivän puuhistaan.
Syksyllä
Kotikoivu jo kellastunut, kohoaa taivaan sineä päin.
Siellä kurkiaura lentää, linnut laulavat hyvästiäin.
Kukat kauneimmat halla on vienyt, pihakeinuunkin tuuli jo sai.
Pois vierivät kesäiset päivät, kun pimeni syyssunnuntai.
Nyt pihlajat tulisin soihduin, kotipihaa kaunistaa,
niitten alla käyn muistojen siltaa, katson lahdelle tuulastajaa.
Äsken vielä nurmen nukkaa, tuuli tuivertain maahan kaas,
vaan syksyyn viilenevään on vaellettava taas.
Onhan syksy kuin suurta juhlaa, kun satoa korjataan.
Niin toiveikkain mielin, käy maamies pelloillaan.
Kun sitten illan rauha saa viimein himmentymään,
niin kädet väsyneetkin liittyy luojaa kiittämään.
Rauni Olli